Cottover –malliston ympäristömerkit kattavat yhdessä koko
tuotantoketjun ja tuotteet sekä osoittavat niiden täyttävän
tietyt laatua, terveyttä, ympäristöä ja työoloja koskevat
vaatimukset.
Nämä sertifikaatit tarjoavat
turvallisuutta sekä asiakkaillemme että meille.
FAIRTRADE
Made with Fairtrade Cotton
Reilu kauppa on kansainvälinen merkintä, joka taistelee köyhyyttä vastaan. Reilun
kaupan tuotteet voi tunnistaa puuvillavaatteista merkinnän avulla. Puuvillan vil-
jelijöille taataan vähimmäishinta, joka kattaa puuvillan kestävän tuotannon kulut.
Puuvilla viljelijä saa myös ylimääräisen palkkion, joka voidaan investoida koko
yhteisön hyväksi esimerkiksi kouluihin, sairaaloihin tai kaivoihin. Reilulla kaupalla
on myös kriteerit demokratiaan ja vaatii, että työntekijöillä on oikeus järjestäytyä.
Lapsilla tulee olla mahdollisuus käydä koulua eikä työskennellä. Kaikki puuvilla
tulee Reilu kauppa-sertifioiduilta tuottajilta.
GOTS
GOTS on kansainvälinen vaatteiden ja tekstiilien merkinnöistä vastaava organisaatio.
GOTS aina käyttää orgaanisia puuvillaa ja polyesteri tulee olla kokonaan kierrätysma-
teriaaleista valmistettu. Valmistuksessa ei saa käyttää terveyteen tai ympäristöön
haitallisesti vaikuttavia kemikaaleja. GOTS:n avulla varmistetaan että ILO:n
perussopimuksia noudatetaan ja että jäljitettävyys koko toimitusketjussa on
nähtävissä.
JOUTSENMERKKI
Joutsenmerkki eli pohjoismainen ympäristömerkki on tunnetuin ympäristömerk-
ki Suomessa. Joutsenmerkittyjen vaatteiden ympäristövaikutukset ovat alhaiset
kaikissa tuotantovaiheissa - raaka-aineesta valmiiksi tuotteeksi.
Vaarallisia kemikaaleja vältetään valmistuksen aikana. Joutsenmerkki tekee
vaatimuksia työolojen parantamiseksi ILO:n perusyleissopimusten mukaisesti ja
valvoo myös tiukasti laatuvaatimuksia.
ÖKO-TEX
ÖKO-TEX on kansainvälinen tekstiilien testaus- ja sertifiointi järjestelmä. Merkki
takaa ettei valmis tuote sisällä haitta-aineita, jotka voivat aiheuttaa allergioita tai
muita terveysongelmia. Saadakseen Ökö-tex -merkin tulee tuotteen läpäistä labo-
ratoriotestit, jotka osoittavat ettei niistä löydy terveydelle haitallisia kemikaaleja.
Testit tehdään riippumattomissa tutkimuslaitoksissa.