Opiskelijoiden tukipalvelut toimivat saavutettavasti verkossa, sillä ohjauksen määrän tarve tulee kasvamaan tulevaisuudessa. Näin varmennetaan tukipalvelujen saavutettavuus ja yksilöllisen ohjauksen mahdollisuus opiskelijalle, hänen elämäntilanteeseensa sopivimpaan ajankohtaan. Palvelujen tuottamisessa hyödynnetään myös automatisoituja verkkopalveluja. Opiskelijalle tarjotaan verkkoasiointimahdollisuudet mm. opintotoimistoon ja opiskelijahuoltoon, mikä madaltaa kynnystä yhteydenottoon ja näin opiskelijat myös tavoitetaan paremmin. Lisättyä todellisuutta (AR) hyödynnetään mobiilisti opiskelijoille tiedottamisessa ja opastamisessa. Ammattialojen sisäisen yhteisöllisen toiminnan arvostus kasvaa, jolloin yhteisön tuki muodostaa yhden tärkeän tukipalvelun. Tekoälypohjaiset ratkaisut kehittyvät opiskelijan ohjausta tukevina työvälineinä.
Laajat tukipalvelut sitouttavat myös työelämäyhteistyön entistä paremmin mukaan eKampuksen toimintaan. Tukipalvelutoiminta työelämän ja oppilaitoksen välillä on saumatonta ja tukea on mahdollista hakea opiskelijalle myös työnantajan aloitteesta. Tukipalvelujen tulee mukautua aina tarpeiden mukaisesti; esimerkiksi työelämässä tapahtuvan oppimisen aikana työelämän edustajalla, opiskelijalla ja oppilaitoksella tulee olla helppokäyttöinen ohjaus- ja yhteydenpitokanava. Tukipalvelujen avulla varmennetaan, että jokaisella osapuolella on riittävän hyvät taidot mm. ohjelmistojen käyttöön ja osaaminen sujuviin videoneuvotteluihin etänä.
VISIO 2025: TUKIPALVELUT
20
Toimenpiteet 2025: Tukipalvelut
→ eKampus- tukipalvelujen tuottajien roolitusta on selkiytettävä ja visioitava
valtakunnallisesti. Tähän vaikuttaa valtakunnallisten palvelujen kehittämisen tiekartta
esim. Kelan ja TE-palvelujen osalta.
o
o
→ Oppilaitosten digitaalista toimintakulttuuria on kehitettävä ja tuettava. Laitekantaa ja
käytettäviä ohjelmistoja on päivitettävä ja kehitettävä systemaattisesti. Tukipalvelujen
avulla varmennetaan, että kaikilla on riittävä taidot ja välineet toimia digitaalisesti ja
vastaanottaa tukea verkossa etänä.
→ Työelämän ja oppilaitoksen välisen (tukipalvelu)toiminnan laajuus on ajoitettava ja
mitoitettava nykyistä paremmin ja yhteydenpitoa on helpotettava.
→ Oppilaitoksen työelämäyhteistyökumppaneille määritetään vuosikellot, jolloin
työelämän tarpeet ovat selkeästi näkyvissä ja ennakoitavissa.
→ Vuorotyöjärjestelyjä ja ammattikuvien muutoksia tarvitaan kaikilla tukipalvelualoilla.
→ Tekoälyyn perustuvat sovellusratkaisut ovat keskeisessä roolissa palvelujen
tuottamisessa 24/7. Opetukselle laadittava oma valtakunnallinen tekoälyohjelma.
Opetuksen tekoälyohjelman suuntaviivat, vastuut ja toteutusmuodot tulee täsmentää
ja ohjelmaa vauhdittaa.